Entisen ylipainoisen Liikunnanohjaaja/ravintovalmentajan mietteitä elämästä, liikkumisesta ja ravinnosta.

torstai 6. huhtikuuta 2017

Elämäni "kuplassa"







Huomenta. Tänään ei panudutakaan vielä edellisen viikon kuulumisiin, vaan nyt enemmänkin tähän kuuluisaan "fitness-kuplaan". Viimeaikaiset tapahtumat ja keskustelut ovat saaneet minut vakavasti pohtimaan kyseistä aihetta.

"Kuplia" saattaa olla monenlaisia ja yleensä se liittyy asiaan mille omistetaan aika ja ajatukset lähes täydellisesti. Yleensä ihmiset hurahatavat johonkin lajiin tai ruokavalioon ja sitten ei nähdä enää mitään muuuta oikeaa vaihtoehtoa kuin se oma juttu. Ruokavaliosta puhuttaessa noudatetaan viljatonta,maidotonta,paleota,karppaamista,pätkäpaastoa,pussikeittoja ja blaa sitä blaa tätä. Liikuntapuolella taasen crossfit on nyt kova juttu.. Hehkutetaan kuinka tää nyt vaan on mun juttu ja tekee mut terveeksi ja onnelliseksi. Ihmisten mielipiteet jakautuvat radikaalisti keskenään ja "kultainen keskitie"hukkuu matkalle. Mutta missä menee raja terveellisen ja häiriintyneen ajattelun välillä? Minun mielestä jo se ettei osata nähdä oman elämäntavan ulkopuolelle on jo pimeetä. Eli omaa elämäntapaa pidetään ainoana oikeana vaihtoehtona ja kaikkien muiden elämäntyyliä/tapaa väheksytään. Faktahan on se ettei ole sitä "oikeaa" elämäntapaa. Meidän jokaisen vain täytyy löytää itsellemme se juttu mikä saa meidän nousemaan aamulla sängystä hymyillen ja tekee meidät onnelliseksi. Jos salilla käynti on helvetin perseestä, ÄLÄ MENE! Jos vihaat rahkaa, ÄLÄ SYÖ! Ei ole ole mitää järkeä ylläpitää elämäntapaa, jos sitä ei koe omakseen ja saa siitä itselleen vain negatiivisia fiiliksiä.

 Palataanpas tähän mun "kuplaan". Pitkän aikaa taistelin vastaan, mutta nyt dieetin edetessä ja kisojen lähestyesä huomaan olevani aika syvällä umpiossa. Treenaan parhaimmillaan 3-4h päivässä, punnitsen kaiken ja ruuan määrä alkaa olemaan aika nihkee. Yöunet ovat typistyneet ja typistyneet. Nukun huonosti ja vain lääkkeiden avulla. Focus on kisoissa, päähän ei mahdu enää muuta. Olen aika-ajoin suurimman osan aikaa paska äiti, koti on pommi ja töissä välillä väskää armottomasti ja ne ystävät, noh.. Siis mitkä ystävät? Lähes kaikki ihmiset ympärilläni liittyvät tällä hetkellä jollain tavalla fitnekseen. Olen huomannut vieroittautuneeni ns.normi-ihmisistä. Syy siihen on ettei mulla ole mitään järkevää puhuttavaa enää päässä kuin treenaaminen, syöminen, kisat, treenaaminen,syöminen ja kisat. Ei mun kavereita kiinnosta puhua noista asioita ja mua ei kiinnosta puhua mistään muustakaan tällä hetkellä. Toisaalta mitä pitemmälle dieetti on mennyt, sitä vähemmän kukaan enää kysele kuulumisia. :D Tai noh..Enpä mäkään ole pahemmin jaksanut mitään kysellä... Jotenkin vaan mä olen niin kaukana elämästä missä käydään hamppareilla,baareissa ym.ym. Mä en vain näe itseäni enää siinä.. Tosi vaikeeta edes kuvitella itseään enää kännissä baariin...  nimim.Kuplassa ollaan...

Töissä annan kaikkeni asiakkaiden puolesta, joten energiat jää sinne. Töitten jälkeen on treenit ja illalla yleensäkin iskee totaalinen "naurisolo", eikä mua silloin edes kiinnosta nähdä ketään. Elämä pyörii tehokkaasti töiden,treenien,ruuan purkittamisen ja kisoista puhumisen ympärillä. Äitiyskin on jäänyt taka-alalle, ku mä en vaan oikein enää jaksa olla läsnä. Se on kaikista kurjinta! :/ On iltoja jolloin mä en pysty liikkumaan makuuasennosta, ku energiat on niin vähissä.. Ei jaksa siivota,pyykätä,nostaa sormea,hymyillä,ei mitään.. Sitä vaan makaa ja toivoo että pääsis nukkumaan, mutta unihan ei tule kuin lääkkeillä ja huonosti. "Aamu" koittaa neljän viiden aikaan jolloin lähtee taas uusi rumba käyntiin. Peilistä katsotaan kunto, tehdään aamuaerobinen, harjoitellaan poseerauksia, syödään, purkitetaan ja tehdään ruuat, lapsi kouluun ->töihin->salille->treeniä->treeniä->treeniä. Sitä samaa päivästä ja kuukaudesta toisen... Olen vetänyt itseni tiukemmalle kuin koskaan. Näen edessäni päämäärän, jonka haluan saavuttaa ja se siintää noin kahden viikon päässä. Mitä sitten? Mitä mulle tapahtuu, kun biksut riisutaan, meikit pestään ja väri hangataan pois iholta ja pitäis palata arkeen? Glamour häviää elämästä ja se päämäärä muuttuu.. Mitä se arki mulle enää on? Tipahdanko tyhjiöön?  Väsynkö? Nämä ovat mieltäni vaivaavia kysymyksiä, mutta en voi ajatella asiaa pidemmälle, koska en uskalla. En halua, että MIKÄÄN häiritsee kisojani.
 

 Mitä siis teen? Hautaudun syvemmälle kuplaani, pistän kuulokkeet päähän ja jatkan.. Jatkan vaikka kontaten ja itkien, koska olen jo pisteessä ettei enää luovuteta. Tämä ei ole enää tervettä. Se, joka pääsee loppuun asti terveyden ehdoilla noh!Onnea sille! Mun tapauksessa nyt mennään äärirajoilla.. Kaikkeni annan,niin henkisellä kuin ammatillisella puolella. Mielen voima on uskomaton, kun jotain tahtoo oikein kovasti. Toivottavasti tämä on kaiken sen arvoista! Siihen vastauksen saatte kisojen jälkeen... Toivotaan, että vahva mieli kestää kisojen jälkeisen ajan...

Ps. Mulla on kuitenkin kaikki ihan ok.. Ei hätää! ;) En ole sekoomassa, mutta haluan tuoda hieman tätä todellisuuttakin esiin, ei pelkkää hehkutusta... :)

-Ilona-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentointi on tervetullutta ja pyrin vastaamaan jokaiseen viestiin! <3