Entisen ylipainoisen Liikunnanohjaaja/ravintovalmentajan mietteitä elämästä, liikkumisesta ja ravinnosta.

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Miltä musta tuntuu olla näin "pieni"


Huomenta! Täällä taas herättiin "postinkantajan"aikaan, joten mikäs sen mukavampaa kuin paneutua hieman syvällisemmin tähän kokoasiaan, joka on ajoittain aiheuttanut syviä pohdintoja ja jopa ahdistusta mun pienessä blondimaisessa dieettipäässäni.

Te jotka olette olleet matkassani pidempään tiedätte, että kokoni on vuosien varrella vaihdellut todella paljon. Mun on ollut todella vaikeaa ylläpitää sellaista järkevää kokoa eli ollaan oltu joko "offilla" tai dieetillä. :O Siis ihan typerää ja tarpeetonta kropan rääkkäämistä, joka on vain loputtava NYT kisojen jälkeen. Suoraan sanoen mä en jaksa enää tätä jojoilua, mikä tuntuu olevan yllättävänkin monen kisaajan ongelma. Elämän tasapainon löytäminen onkin ykkösprioriteettini kisojen jälkeen..

Olen tällä hetkellä ns.yläasteiän painossa ja rasvaprosenttini taitaa olla tyyliin alhaisempi kuin IKINÄ, jos taaperoikää ei lasketa. :DDDD Sitä luulis, että jee vähän siistii, mutta ei tää ole nyt niin siistii. Mulla tuntuu istuinluut jo pehmeällä penkillä. Lisäksi öisin kyljellä nukkuessa lonkkaluut tuntuu ikävältä ja painaa patjaa vasten. Mun rintaranka on niin rasvaton, että vaan luut näkyy ja se on vaan sellanen ällökova ilman mitään rasvaa. Se on siis ihan yliyliällö...Perse on pienentynyt, kaikki vaatteet roikkuu (olen ostanut paitoja lasten osastolta) ja näytän Zombilta. Mun silmänaluset on niin mustat näistä heräilyistä ettei mitään järkee.. Saa olla aika ihme meikkiä, että peittää mun tummentumat alleen. :))) Toki Zombielook johtuu pääosin pitkästä dieetistä ja toivon näyttäväni terveemmältä jo toukokuussa, koska en mä nyt ihan parhaimman näköinen ole tällä hetkellä.

En koe olevani yhtään kauniimpi tai onnellisempi kuin isompana. Itseasiassa on päiviä jolloin peiliin katsominen kauhistuttaa, koska sieltä katsoo minulle täysin vieras ihminen. Liian pieni, luiseva rimppana. Minun ihanne nainen on atleettinen pyöreillä lihaksilla, ei tämmöinen mikä nyt olen. Pari kertaa on käynyt niin, että melkein itku on tullut, kun peilikuva on omaan silmään ollut niin kamala. Mä näytän oikeesti tällä hetkellä syömishäiriöiseltä (ajoittain) ja se on vaikeaa hyväksyä. Varsinkin kun mulla on asian suhteen oma historia. Yritän takoa päähäni, että se kuuluu lajin luonteeseen ym.ym, mutta vaikeeta on välillä hyväksyä asia. Sitten sitä alkaa miettimään lajin luonnetta ja sitä kuinka pimeetä tää homma oikein onkaan. :O Samalla töissä tuntuu tosi pahalta, kun mulla on paljon ylipainoisia mielenterveysasiakkaita, jotka kamppailevat syömistensä kanssa ja hekin ovat huomanneet olemukseni. Ulkopuolisen silmissä on niin tyhmää "laihduttaa" kun on jo kunnossa.Toisaalta tämä on hyvä asia, sillä tässä tapauksessa luulis, että painon ottaminen takaisin on helpompaa. He ketkä pitävät kisapäivän kuntoa ihanteenaan, niin voi apua mitä ongelmia siellä päässä syntyy. :O Mä ainakin haluan kasvaaaaaaaa! :P

"Luinen olemus" aiheuttaa ongelmia nykyään myös uimassa. En tarkene enää uida, ku on vaan niin saatanan kylmä. Tykkään maata saunassa selällään jalat ylhäällä, nyt sekin sattuu ku ei oo enää kunnolla pehmusteita.  Ylipäätänsä selällään makaaminen on vaan ilkeen tuntuista. Kylmyys on lähes jatkuvaa ja odotan kevättä. <3 En jaksa enää toppavaatteita ja villasukkia. :(

Olenkin jo hyvissä ajoin tullut tulokseen, että isompi olemus on vain mua varten. Naisella pitää olla lihaksia ja myöskin sitä rasvaa, jotta näyttää kauniilta. Tulevaisuudessa haluan olla juuri tällainen nainen eli atleettinen, mutta sopivassa määrin pyöreä. :)

Tänään mulla onkin biksusovitusta luvassa Helsingissä! ;)

Ihquu päivää! <3

-Ilona-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentointi on tervetullutta ja pyrin vastaamaan jokaiseen viestiin! <3