Entisen ylipainoisen Liikunnanohjaaja/ravintovalmentajan mietteitä elämästä, liikkumisesta ja ravinnosta.

maanantai 9. helmikuuta 2015

Suru, stressi ja syömiset

Miuku <3

Heips! Tänään puhun hieman poikkeavasta aiheesta eli surusta ja stressistä.
Viime viikolla menetin itselleni hyvin rakkaan 14 vuotiaan kissavanhuksen. Hyvin yllättävä sairaus vei kissani hengen (onneksi) nopeasti, mutta minulle kovin tuskallisesti. Olin mukana kisuni viimeisellä matkalla. :/

Minun voidessa pahoin niin fyysisesti kuin henkisestikin, syömiset kusahtavat totaalisesti. Suoraan sanoen en syö ja saatan elää herkuilla. Mun ruokavalio koostuu siis puhtaasta hötöstä ja se ei todellakaan ole hyväksi lihaksille. Sama efekti tapahtuu stressatessa. Mun pää alkaa huutamaan herkkuja ja tavallinen ruoka jää taka-alalle plus alan sovelteleen luvattoman paljon. Stressiäkin on tällä hetkellä ihan kiitettävästi, joten pitää yrittää parhaansa ettei ihan väsähdä. Onneksi minulla on Iina, muut läheiset ihmiset ja kuntosali! <3 Tässä nyt vaan pitää purra hammasta ja yrittää parhaansa ja muistaa olla itselle kiltimpi. Aurinko alkaa ihan kohta paistamaan risukasaan ja sitten taas mennään, eikä meinata! ;)

ONNEKSI tunnen itseni ja tiesin toimintatapani etukäteen ja laitoin Samulille viestiä, jossa ehdotin dieettiruokavalioon paluuta puhtaan ravinnon takaamiseksi ja nälän ylläpitämiseksi.

Pointtina: Jos et pysty syömään tarpeeksi, syö edes puhtaasti!!!

Asia oli ok ja tällä hetkellä puksutan jälleen miinuskaloreilla. Päätös oli todella hyvä, sillä tunnen taas nälkää ja mielikin on parempi. Tällä ruokavaliolla mennään nyt jonkin aikaa. Lupa oli olla viikko, mutta mä yritän saada toisen kaupan päälle. :P Olisi mielenkiintoista nähdä kuntokuvista miten kroppa reagoi kahden viikon dieettikaloreihin, niin siitä pystyisi säätämään jatkon. Toiveissa mulla on nyt kiristellä kroppaa kesäkuntoa kohti eli rasvaprossaa vaan alaspäin. Tietysti tulevana lauantaina herkutellaan, koska on ystävänpäivä! <3 Joten älkää huoliko. Ilona ei pääse nälkää näkemään! ;)

Mukavaa viikonjatkoa ja antakaa extrapusu lemmikeille <3. Sitä ei koskaan tiedä päivää, milloin sen oman karvapallon menettää! :/

-Ilona-

4 kommenttia:

  1. Lämmin osanotto, Ilona. Tiedän miten kamalaa on menettää rakas lemmikki. Meidän 19-vuotias kissa kuoli joitakin vuosia sitten ja suru oli aivan järkyttävän suuri koko perheelle.

    VastaaPoista
  2. Olen pahoillani kisun menetyksestä. Ihan kauhulla mietin aikaa kun meidän haukusta aika jättää.

    Voimia sulle ja sun treeneihin. <3

    VastaaPoista

Kaikki kommentointi on tervetullutta ja pyrin vastaamaan jokaiseen viestiin! <3