Entisen ylipainoisen Liikunnanohjaaja/ravintovalmentajan mietteitä elämästä, liikkumisesta ja ravinnosta.

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Ilona vs Ilona


Moikka! Ensiksikin täytyy sanoa, että mistä ihmeestä te lukijat tiedätte milloin teksti tulee tunteella? Aina kun kirjoitan sydämestä luettuihin teksteihin tulee piikki riippumatta otsikosta! :O Silloin kun kirjoitan diipadaapaa, niin paaaaljon vähemmän lukijoita. Kiitos siitä teille! :)))

Eli eilinen teksti "Onko tässä mitään järkeä" aiheutti paljon klikkauksia ja kommentointia niin täällä kuin vapaa-ajalla! ;) 

ERITYISKIITOS teille lukijoille, jotka kommentoitte mun tekstiä eilen. Autoitte mua kriisissä ja olen siitä kiitollinen. Mulla tuli niistä niin hyvä mieli! <3
Plus unohtamatta naamakirjaa johon sain yhden huolestuneen viestin! ;) Kiitos huolenpidosta Milla! :)
Asiat ovat edenneet aika nopeastikin eilisen jälkeen. You know me! En jää "tuleen makaamaan" :D

Aamulla ahdisti, töissä ahdisti, töitten jälkeen ahdisti. Koko maailma tuntui kaatuvan päälle ja täytyy siis huomauttaa, että kyseessä on myös töihin ja parisuhteeseen liittyviä asioita. Mä oon vaan sellanen ihminen, et mietin pääni puhki ja ahdistun vaan lisää. Mun olo oli surkea.

Menin salille ja näin Samulin, joka kysyi kuulumisia. Ilonamaisesti sanoin: "Ihan päin vittua"! :P Samuliki tais järkyttyä, niin vihainen mä olin.

Kävin tekemässä yhden sarjan smithissä, jonka jälkeen sanoin Samulille haluavani jutella. Ei onnistunut heti, mutta onneks hän kohta tuli mua hakemaan. Taisin vaikuttaa sen verran ahdistuneelta, et oikeesti sain läpi pyyntöni. Oli kyllä oikeesti tosi kivaa, ku se jaksoi mua kuunnella!

Noh! Mä vuodatin kaiken. KAIKEN! Kerroin stressin aiheuttajista, siitä ettei pää kestä, liikaa treenaamisesta, liian vähän syömisestä. KAIKESTA! Yllättävän paljon mahtuu asiaa viiteen minuuttiin kun sen kaiken leväyttää kerralla ulos. Tää oli jo itsessään mulle voitto, koska yleensä mä en kerro mun pahaaoloa. Ihmiset kyllä tietävät sen kun käyttäydyn päin helvettiä, mutta mä en oo koskaan osannut sitä pukea sanoiksi. Aikoinaan kun kävin psykologilla syömishäiriön takia, niin sielläkin yritin esittää paljon parempikuntoista, eikä musta saanut mitään irti. Ei ihme ettei terapia edennyt ja se loppui tuloksettomana! :P

Töissä mä oon iloinen, vaikka sydän itkis verta ja se vasta onkin raskasta. Lähimmät työkaverit tietää kun musta tuntuu pahalta,mut eivät hekään ihan "kartalla" ole. Aika moni mut semisti tunteva luonnehtis mua ylipirteeksi ja iloiseksi tunnelman lämmittäjäksi. Miettikää kuinka raskasta on kantaa tuota ainailoisen viittaa?! Mä oon niin pitkään sitä kantanut etten irti pääse. :/

Palatakseni aiheeseen. Samuli oli tosi ihana. Se sai mun mielen paremmaksi. Ja tähän täytyy todeta etten mä IKINÄ MISSÄÄN NIMESSÄ OLE SYYTTÄNYT SAMULIA TÄSTÄ. Kukaan ei ole syypää mun tilanteeseen. Tämä on monen tekijän summa, huono lopputulos, jota nyt lähdetään parantamaan. Kuten moni on sanonut mun täytyy nyt löytää itselleni sopiva tapa tehdä tätä juttua, koska tämä on mun elämä.
Eilinen teksti oli ehkä turhan negatiivinen Fitfarmia kohtaan, koska eihän siellä kukaan ole mulle mitään pahaa tehnyt. Ei Jutta eikä Bull edes tunne mua! :D Mun fiilis oli vaan niin turhautunut, et se tuli ulos vähän taas yliampuvasti. No, mutta tää on mun blogi ja mun tunteet! :)

Missä nyt mennään? Moni asia on jo kauan ollut mulla pielessä. Mä oon tehnyt ensinnäki olettamuksia ruokavaliosta, jotka eivät ole täysin pitäneet paikkansa. MINÄ itse olen rajannut syömiseni toooosi kapeaksi. Esim. leivän syönti on ok, mut mä luulin ettei olis. Kysyinkö? No en! Sit mä oon tehny kaikenlaisia hassuja rajauksia ihan itsekseni, vaikka ne ei olis edes tarpeen. Samuli painotti, että mun täytyy osata nauttia elämästä tietyissä raameissa, mutta koska en ole kisadieetillä niin ei se niin hirrrveen hirrrveen tarkkaa ole! Voi että kun saisin tämän nyt taottua päähäni!!!! Mulla on lupa nauttia elämästä!!!

Eniten Samuli oli huolissaan mun alisyömisestä (tuntee historiani)ja lupasin kunniasanalla nyt syödä kunnolla!!!
Kehitystä on tapahtunut valtavasti edelleenkin mistä mä kyllä olen mielissäni, enkä todellakaan halua menettää työllä ja vaivalla hankittuja lihaksia.

Tässä on loppupeleissä kyseessä taistelu: Vanha Ilona vs Uusi Ilona. Mulla on paljon vanhoja tapoja mistä haluan eroon. Stressin yltyessä ylitsepääsemättömäksi mä oireilen sillä vanhalla metodilla eli leikkimällä ruuan kans. Mä en ole enää se sama ihminen mikä olin puoli vuotta sitten, mutta en oikein tiedä kuka ja mikä olen nytkään! VIELÄ! Otan tämän oppimishaasteena ja lähden tutkimusretkelle! :) Ainaskin yritän...

Kaikenkaikkiaan mun olo on nyt paaaaaljon parempi. Uusi päivä, positiivisempi mieli. Voin hengittää helpommin! :)

Älkää rakkaat olko huolissanne! <3 Ei mulla hätää ole! Tämä on vain blogi, vapaata tajunnanvirtaa. Mun uusi terapeutti! :P

Kiitos, Kiitos ja Kiiiiiitos! <3

-Ilona-
Lisää kuvateksti



3 kommenttia:

  1. Onneksi avauduit Samulille! Itsekin oon välillä tehnyt sen virheen, että oon vaan itsekseni märehtinyt, enkä oo viitsinyt Mikkoa vaivata. Yleensä sitten, kun vaivaan ja avaudun jostain, niin homma selkii hetkessä. Oon kanssa tosi huono näyttämään niitä negatiivisia fiiliksiä, niinkuin on blogistakin varmaan selvinnyt, mut semmonen mä oon. Aivopesty farmilainen kylläkin, kolmas vuosi laitettu just tilaukseen... Vielä kuitenkin opettelen sitä loppuelämän tapaa olla ja vielä on tavoitteita, mihin en ilman apua pääse! Tsemppiä ja ehkä nähdään pt-päivillä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! :)

    Repesin tolle aivopestylle farmilaiselle!

    Sä vaikutat kuule hyvin jalat maassa-tyypiltä! ;)

    VastaaPoista

Kaikki kommentointi on tervetullutta ja pyrin vastaamaan jokaiseen viestiin! <3